Syysterveiset Kylän Kattaukselta!

Ristonmaan keskuskeittiön saneerauksen valmistumisen myötä Kylän Kattaus siirtyy rinnakkaisruokalistoihin elokuusta alkaen. Korpilahden alueella noudatetaan kuitenkin yhteistä ruokalistaa. Muissa kaupungin päiväkodeissa ja päiväkotikouluissa tarjotaan uuni- ja keittoruoat eri päivinä kuin kouluissa. Viikkotasolla ruoat ovat pääosin samat. Näin huomioidaan entistä paremmin eri ikäisten makutottumukset esimerkiksi maustamisen osalta. Samalla hyödynnetään keskuskeittiöiden laite- ja henkilöstökapasiteetti mahdollisimman tehokkaasti.

Syksyn ruokalistalla on uutuutena Makuraadin valitsemana aurinkoinen kanakeitto ja jälkkärin välipalatuotteena hedelmäpikari. Lisäksi ruokalistalle on lisätty lasten toiveruoka tortillat.

Tiesitkö, että koulussa on tarjolla sydänmerkkiateria 1-4 kertaa viikossa? Sydänmerkkiaterian kriteereissä kiinnitetään huomiota erityisesti ruoan rasvan laatuun ja suolan määrään.

Maksullinen välipala

Koronavirustilanteen vuoksi on yhdessä perusopetuspalvelun kanssa päädytty siihen, että maksullista välipalaa ei ole toistaiseksi kouluissa tarjolla.

Koulujen ruokalistat, erityisruokavaliolomake ja lisää tietoa Kylän Kattauksesta löydät osoitteesta https://www.jyvaskyla.fi/ruokapalvelu/koulut

 

Yhteistyöterveisin              

Paula Puikkonen, vastaava palvelupäällikkö                                         

Leena Rinneaho, palvelupäällikkö